Sisällissodasta jaloilleen kivunneessa Nepalissa on perustuslaista väännetty pitkään ja hartaasti – kohta kymmenen vuotta. Demokraattisen Nepalin tasavallan ensimmäinen kansalliskokous, Constitutional Assembly, valittiin vuonna 2007. Ensimmäistä kansalliskokoukseen asetettaessa päätettiin, että naisilla tulee olla vähintään 1/3 paikoista. Ms. Binda Pandey, kansalliskokouksen perusoikeuksien ja valtion velvollisuuksien komitean puheenjohtaja arvioi, että naisedustuksen turvin keskusteluun on onnistuttu nostamaan naisten kannalta monia tärkeitä asioita.
Kysymysten eteenpäinvientiä on kuitenkin vaikeuttanut se, että harva nainen on puolueensa sisällä päättävässä asemassa ja vaikka huolia usein kuullaan, puuttuvan konkreettiset toimet edelleen. Ja vaikka monia tasa-arvon kannalta oleellisia kysymyksiä onkin saatu nostettua poliittiselle agendalle, on matka politiikan kiemuroissa välillä tukalaa. Institute of Democracy and Electroral Assistance (IDEA) julkaisi kolmisen vuotta takaperin tutkimukseen kansalliskokouksen naispoliitikoista. Huolestuttavaa on, että 70% tutkimukseen haastatelluista naisista oli kokenut joko psykologista tai fyysistä väkivaltaa poliittisen uransa aikana.
Yksi naisten kannalta oleellisista perustuslaillisista kysymyksistä on se, myönnetäänkö lapselle Nepalin kansalaisuus myös äidin kansallisuuden perusteella. Tällä hetkellä kansalaisuuden saa automaattisesti vain, jos isä on Nepalin kansalainen – siitä huolimatta, että vuonna 2006 voimaantullut väliaikainen perustuslaki yksiselitteisesti mahdollistaa kansalaisuuden myöntämisen myös äidin kansalaisuuden perusteella ja vaikka korkein oikeus on tulkinnan vahvistanut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ulkomaalaisen isän ja nepalilaisen naisen liitosta syntyvät lapset jäävät vaille kansalaisuutta – he katoavat. Myös avioliiton ulkopuolella syntyvät lapset ja niiden perheiden, joissa vanhemmat ovat eronneet ennen lapsen täytettyä 16, kokevat saman kohtalon, sillä kansalaisuus myönnetään hakemuksesta ja isän läsnä ollessa. Ilman kansalaisuutta elämä vaikeutuu merkittävästi: korkeakoulun ovet jäävät avautumatta, ylioppilastutkintoon osallistuminen voi olla hankalaa tai mahdotonta, työpaikka virallisella sektorilla voi jäädä haaveeksi. Sen enempää paikallishallintoon kuin parlamenttiinkaan ei ole asiaa ilman Nepalin kansalaisuutta.
Naisjärjestöt ovat tehneet pitkäjänteistä työtä kansalaisuuskysymyksen puolesta ja erinäisten kansalaisjärjestöjen tietojen mukaan valmisteilla olevassa perustuslakiluonnoksessa oikeus kansalaisuuteen myös äidin kautta olisi tällä hetkellä olemassa. Taistelu on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Kansalliskokouksen poliittisen dialogiin ja konsensuksen komitea päätti suosittaa muutosta, jolla kansalaisuus myönnettäisiin lapselle vain molempien vanhempien ollessa Nepalin kansalaisia. Ainakin osa kansanedustajista on sitoutunut vanhaan muotoiluun jommankumman vanhemman kansallisuudesta. Muita Nepalin naisasialiikkeen ajamia, tasa-arvoa koskevia kysymyksiä, ovat mm. yhtäläiset perintöoikeudet sekä seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia koskevat säädökset, joista on keskusteltu perustuslakikeskusteluissa, mutta joiden toimeenpano odottaa edelleen.
Poliittisen osallistumisen sekä tasa-arvon edistäjänä koulutuksen rooli on kiistaton. Nepal on ottanut merkittäviä harppauksia vuosituhat tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoite kaksi, peruskoulutuksen takaaminen kaikille, on hyvässä vauhdissa. Vuonna 2013 koulun aloitti jo 95% lapsista, tytöt yhtä usein kuin pojatkin. Ongelmana on ennen kaikkea se, että tyttöjen suhteellinen määrä romahtaa siirryttäessä ylemmille luokille. Vaikka koulutuksen läpäisevyys on ongelma ylipäätään, erityisen alttiita koulunsa keskeyttämään ovat tytöt, kastittomat, vammaiset, erilaiset oppijat ja etniset vähemmistöt. Tyttöjä vievät koulun penkiltä lukukausimaksut, maaseudulla erityisesti lapsiavioliitot sekä ylimääräisten käsiparien tarve kodin ja toimeentulon pyörittämisessä. Siitä huolimatta, on silläkin saralla saavutettu merkittäviä edistysaskeleita. Kathmandu Post raportoi jokin aika sitten, että peruskoulun päättökokeeseen osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa enemmän tyttöjä kuin poikia.
Ihmisoikeudet jaetaan YK:n perussopimuksissa kansalais- ja poliittisiin oikeuksiin (ns. KP-oikeudet, mm. oikeus asettua ehdolle vaaleissa) sekä taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oikeuksiin (ns. TSS-oikeudet, mm. oikeus koulutukseen). TSS-oikeudet ovat usein jääneet KP-oikeuksien varjoon, vaikka kansalais- ja poliittisten oikeuksien saavuttamiseksi huomion kohdistaminen juuri taloudellisiin, sivistyksellisiin ja sosiaalisiin oikeuksiin on välttämätöntä. Oikeuden poliittiseen osallistumiseen kun tuskin voidaan katsoa toteutuvan täysimääräisesti vaikkapa ilman lukutaitoa ja ilman mahdollisuutta koulunkäyntiin. Juuri siksi huomion kohdistaminen tasa-arvoisiin koulutusmahdollisuuksiin on äärettömän tärkeää.
Julkaistu alunperin 9.4.2015 Keskustaopiskelijoiden vierasblogina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti