Perjantaina sitten luovutin avaimet, työpaikan luottokortin, puhelimen. Unohdin ilmoittaa numeron vaihtumisesta omille kontakteilleni. Noh, kaipa sekin korjaantuu ajan myötä. Tyhjensin läppärin työpöydän tiedostoista, yritin listata kaikki keskenjääneet tehtävät tiedoksi seuraajalle (onneksi niitä ei ollut kovin montaa) ja heitin kaikki ylimääräiset paperit kierrätykseen. Kahlasin joululomalta lukemattomat sähköpostit läpi. Unohdin todennäköisesti paljon asioita. Yritin päällepäsmäröidä sijaisrukkaa mutta onneksi hoksasin sen itsekin. Varsin fiksu ja osaava nainen, pärjää kyllä ihan itsekin. Luopumisen tuskaa, ehkä?
Viimeiset työpäivät ovat aina vähän erikoisia. Istuimme pitkään lounaalla, testailimme uusien työpuhelimien dinosaurusmoodia (ks. alla), keskustelimme kookospähkinähevosista ja ranskalaisista solvauksista, mikä luonnollisesti johti siihen, että toimistolla katsoimme Monty Pythonia kännykän näytöltä ja tutustuimme hämmentävään ruotsalaiseen lastenvideoon. Kerrassaan opiskelijajärjestömäinen perjantai. (Disclaimer: Kyllä töitäkin tehtiin, minäkin. Niistä ei ole vain yhtä viihdyttävää kertoa. Raportointia kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotuksen valtionavusta, uuu.)
Neljän maissa halasin työkaverit ja painoin oven kiinni takanani. Tunsin oloni haikeaksi. Sinne se jäi, minun pieni, vinksahtanut työyhteisöni, täynnä lahjakkaita, hassuja ja hellyyttäviä tyyppejä.
***
Asunnon mentyä vuokralle olen ollut työviikon ajan huutolaislapsena ja olen asunut evakossa vähän siellä ja täällä. Pakannut lähtiessä evakkolaukun täyteen hameita, lyhythihaisia paitoja ja sukkahousuja ja syksytakin, joissa oli aivan liian kylmä olla ulkona pakkasessa. Raahannut Helsinkiin kahdet juoksuvaatteet ja lenkkarit, enkä käynyt lenkillä kertaakaan. Tallustellut ulkona Converseissa (nyt on talvi, hyvä ihminen, talvi!) ja palelluttanut varpaani kolmesta vilasukkakerroksesta huolimatta. Lienen mielessäni jo Nepalin reilussa kymmenessä asteessa, en miinusasteisessa Helsingissä.
Olen luuhannut kyläluutana, sopinut kävelyitä, oluita, kahveja, teehetkiä, hengailuja ja brunsseja koko viikon täyteen. Lähteminen on kuulkaas kovaa työtä.
***
Nyt Salossa, vanhempien nurkissa ja täällä kunnes lentokone nousee taivaalle Helsinki-Vantaalta tammikuun 22. päivä. Ensi viikolla pitäisi vielä perehtyä puutuviin rokotuksiin (ottaako rabies, lavantauti, japanilainen aivokuume?), matka-apteekkiin (maitohappobakteereita, lääkevarasto, vedenpuhdistustableteja, just in case), hoitaa matka- ja kotivakuutus kuntoon, noutaa passi (paitsi että hävitin jo koodin, jolla se pitää noutaa R-kioskilta...no, ehkä sen saa jostain), hankkia puhelimeen uusi SIM-kortti, vaihtaa liittymää, maksaa laskut, pyykätä, etsiä nepalin kielen kurssi, tilata e-laskut, soittaa isännöintiyhtiöön. Mitä vielä? Unohdan puolet, varmasti.
Äh. Haluan assistentin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti