Kammottavia teitä, pölyä ja hikeä eli kenttämatka Gimdiin

Pompin autossa kuin kumipallo, tie pöllyää ja nelivedon moottori ulvoo ylämäissä ja jarrut kirskuvat alamäissä. Teen matkaa eteläiseen Lalitpuriin. Kohteenani oleva Gimdin kylä sijaisee hallinnollisesti Lalitpurissa, mutta matkaa 73 km päässä sijaitsevaan 2500 asukkaan kylään tekee autolla viitisen tuntia. Kansallisissa koulutusklusterin kokouksissa Loo Nivalle on annettu vastuu organisoidaa toimintaa Lalitpurin projektikylissä eli Gimdissä, Asrangissa ja Thuladurlungissa. Gimdissä pilotoidaan Kirkon ulkomaanavun, Lalitpurin alueen kouluviraston ja Loo Nivan yhteistoimin väliaikaista koulua (temporary learning space) maanjäristuyksessä sortuneen koulun tilalle. Tehtävänäni on valokuvata ja raportoida Loo Nivan toimista ja kirjoittaa Loo Nivan suomalaiselle kumppanijärjestölle Interpedialle päivitys Nepalista uutiskirjeen muodossa. 

Kinttupolku, jota myös päätieksi kutsutaan.

Seureeseemme kuuluu Kirkon ulkomaanavun opetusalan neuvonantaja, insinööri sekä freelance toimittaja, yksi nepalaisen Underpriviledged Children's Educational Programs kansalaisjärjestön työntekijä sekä minä Loo Nivan edustajana. Työkaverini Gyan Loo Nivasta saapuu paikalle seuraavana päivänä. 

Tie Gimdiin on maanvyörymien raidoittama.

Maanjäristykset ja niitä seuranneet sateet ovat raidoittaneet tien maanvyörymillä. Matka Gimdiin pysähtyy kaksi kertaa, kun joudumme odottelemaan, että tie raivataan meille auki. Tiet ovat jo nyt hankalia ajaa ja muuttuvat entistä vaarallisemmiksi sadekaudella - käytännössä vuoristoiset kylät jäävät mottiin sadekauden ajaksi, sillä teillä on liian vaarallista ajaa. Myös tämän vuoksi on ollut tärkeää saada mahdollisimman paljon apua perille ennen kesäkuun puolivälissä alkavaa monsuunikautta - moneen kylään on sen jälkeen mahdotonta päästä muuten kuin helikopterilla. Puhelinyhteydet ovat huonot, ja puhelimestani häviääkin kenttä reilun tunnin matkan jälkeen. Onneksi meillä on matkassa sateliittipuhelin kaiken varata, jos vaikkapa auto sattuu hajoamaan matkalle.

Tietä raivaamassa.

Olen toki nähnyt sortuneita rakennuksia Lalitpurissa ja Kathmandussakin, mutta matkan varrella ohitamme useita kyliä, joista on jäljellä vain kasa kiviä, puisia pilareita ja aaltopeltiä. Joka ikinen tönö maantasalla. Ohitamme myös pelottavan näköisiä rakennuksia, ne tuntuvat pysyvän kasassa lähinnä pyhällä hengellä ja silti osassa asuu edelleen ihmisiä. Ehkäpä vaihtoehtoa ei vain ole? Matkan varrella tieden vierellä hulmuavat mm. Maailman ruokaohjelma WFP:n, Unicefin ja OCHA:n pressut bamburakenteisesten majapaikkojen yllä. Apu on ainakin löytänyt perille.

Sortuneita rakennuksia matkanvarrelta.

Perillä Gimdissä suuri osa rakennuksista on pystyssä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö ne olisivat turvallisia tai etteikö hieman isompi jälkijäristys muuttaisi niitä kivikasoiksi. Gimdissä kuoli romahtaneisiin taloihin kolme henkilöä ja Gimdistäkin löytyy surullisen näköisiä kivikasoja, joita ennen kutsuttiin kodiksi. 

Loo Nivan Gimdin, Asrangin ja Thuladurlungin yhteystoimisto Gimdissä

Mutta auta armias Gimdissä on kuuma! Kathmandun laakossa lämpotila on pyörinyt kolmenkymmen asteen hujakoilla viime päivät ja olen jo jossain määrin tottunut lämpöön mutta Gimdissä elohopea on rutkasti kolmenkympin paremmalla puolella. Gimdi sijaisee alavalla maalla laaksossa ja sitä ympröivät vuoret (tai kukklat, kuten nepali alle neljän kilometrin korkuisia nyppylöitä kutsuu) eivät päästä lämpöä karkaamaan. Yksi nepaleista nauraa minulle, sillä olen koko päivän vaaleanpunainen ja iho kiiltää hiestä. Näytän oletettavasti huvittavalle. Hikoilen ämpäreittäin kun istumme paikallisen syöttölän pihalle rakennetussa pressurakennelmassa. Eivät nämä hätäkodit näilläkään ilmoilla erityisen mukavia ole - en ihmettele, että jotkut ottavat riskin ja asuvat vaurioituneissa kodeissaan, kivirakennuksissa on merkittävästi viileämpää kuin muovin alla ulkona.  

Menemme katsomaan sortunutta koulua. Kyseessä on paikallinen lukio. Raamit ovat paikoillaan, mutta seinät ovat sortuneet joka puolella. Onneksi, onneksi, onneksi iso järistys sattui lauantaina, jolloin koulut ovat kiinni. Nepalin hallitus on ehtinyt vahvistaa vuosien varrella liudan kouluja erityisesti Kathmandun laakson alueella, mutta suurin osa on edelleen alkuperäisessä kunnossaan. Näissä kouluissa loukkuun olisi jäänyt monta lasta. 

Sortunut lukio

Tila rakennetaan paikallisista materiaaleista: kehikko ja seinät rakennetaan bambusta, katoksi tulee joko aaltopeltiä tai pressu. Tila kestää maanjäristykset ja on siten ollen turvallinen. Osa vanhemmista haluaisi laitaa lapsensa mieluummin väliaikaiseen koulutilaan, vaikka koulu olisikin tarkastettu ja katsottu turvalliseksi. Tarkastusviranomaiset ovat kiertäneet Nepalia ja tarkastaneet rakenteita viime viikot. Turvalliset rakennukset saavat vihreän täplän, vaurioituneet ja korjauksia tarvitsevat keltaisen ja punaisella merkitään sortumisvaarassa olevat talot. Gimdin lukion seiniä koristavat punaiset ympyrät. 

Lukio Gimdissä

Väliaikainen koulu nousee paikallisin voimin. Projektiin on palkattu viisi nuorta insinööriä, jotka opettelevat koulun rakennuksen ja voivat sitten seuraavissa kohteissa tehdä työtä itsenäisesti. Kyläyhteisö osallistuu rakentamiseen. Ajatuksena on, että kyläläiset osallistuvat koulun rakennukseen joko lahjoittamalla yhden tai kaksi bambua tai vaikkapa kaivamalla perustuksia. Näin luodaan myös omistajuutta yhteisössä - uudesta tilasta pidetään parempaa huolta kun sen rakentamisessa on itse oltu mukana. Vanhempien osallistuminen rakennustöihin on myös viesti lapselle: koulu on tärkeä asia. 

Koulu rakennetaan paikallisesti hankitusta bambusta. 

Samalla konsortiolla on tarkoitus rakentaa vielä toinen väliaikaistila Gimdiin. Tämä toinen koulu sijatsee seitsemän tunnin kävelymatkan päässä vuoren huipulla, tiettomän matkan takana. Materiaalit pitäsi jotenkin saada perille ja harmaita hiuksia aiheuttaa se, että vaikka matkan toki kävelee päivässä, millä ihmeen ilveellä viedään perille muutaman metrin pitkät bambut ja painavat aaltopellit. Olen nähnyt paikalisten kantavan tällä ties mitä järjettömän hankalaa ja painavaa tavaraa kodin viihde-elektroniikasta mummoihin pitkin pystysuoraa nousevia vuorenrinteitä, mutta mahtaakohan koulun rakennusmateriaalien roudaaminen olla kuitenkin liikaa? 

Majapaikaksemme tarjotaan Loo Nivan toimistoa, mutta kun yksi seurueesta heittää puoliksi vitsillään, että jos tulee jälkijäristys, niin hyppäätte sitten tuosta kakkoskerroksesta alas, päätämme KUA:n Minnan kanssa nukkua ulkona. Saamme päämme päälle yhden ylimääräisen kahden hengen teltan, joka pystytetään aaltopeltisen varaston sisälle maapohjalle. Lainaamme pari avustusmateriaaleiksi tarkoitettua patjaa ja Loo Nivan kontaktitoimiston työtekijä Manoj tuo meille peitot ja tyynyt. Aaltopeltisen varaston suojissa olemme turvassa sateelta, mahdollisista jälkijäristyksiltä, niiden aiheuttamilta maanvyöryiltä ja korvanjuuressa alati kitiseviltä hyttysiltä. Nukun sikeimmät unet naismuistiin ja avaamme silmät vasta yli kymmenen tunniin yöunien jälkeen seuraavana aamuna.

Insinööritiimimme teki matkaa moottoripyörillä.

Seuraavana päivänä pystyyn on noussut koulun runko. Koulujen on määrä alkaa huomenna, 31.5. mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että monin paikoin tavoitteesta tullaan luokkatilojen puutteen takia jäämään. 

Gimdiin on matkannut pari päivää aiemmin 219 pressua ja Loo Niva keskustelee avustustarvikkeiden jaosta paikallisten kanssa. Kokouksessa ova paikalla mm. paikallisia polittikkoja, virkamiehiä, opettajia ja kastittomien eli dalitien edustaja. 

En harmittavasti näe valmista koulua, sillä työ on edelleen kesken, mutta meidän täytyy jatkaa matkaa aikaisin - matka on pitkä eikä kukaan halua jäädä mottiin vuorille pimeän laskeuduttua. Jätämme Gimdin taaksemme puoli kahden maissa ja mikäli kaikki menee hyvin, ehdimme kaupunkialueelle kuuden maissa ennen hämärän laskua. 

Koulun runko nousee Gimdissä

Tältä näyttää valmis koulu. Kuva on Khokanasta, jossa samankaltainen koulu luovutettiin käyttöön 28.5. 

Khokanassa katto tehtiin pressusta mutta se voidaan tehdä myös aaltopellistä.

Takaisin kaupunkiin teen matkaa auton avolavalla reppujen ja makuupussien seassa. Lavalla ei voi istua - yritin sitä hetken sillä lopputuloksella, että auton pomppiminen sai minut lyömään pääni lavan rautoihin kolme kertaa ja häntäluuni huutamaan hoosiannaa. Luovutan ja siirryn loppumatkaksi makuuasentoon. Se on hyvä myös siksi, että makuuasennossa ei voi seurata paikoitellen puolen metrin levyistä tienpiennarta, jonka takana on pystysuora kilometrin tai kahden pudotus. Lavalla on tuulenvirestä huolimatta kuuma ja lisään 50-kertoimista aurinkorasvaa uskollisesti tunnin kahden välein. Tie pöllyää ja legginssien päälle laskeutuu harmaa kalvo. Katson paremmaksi suojata hengitystiet huivilla loppumatkan ajan. 

Torstai-illan sadekuuro muutti tietämme puroksi.

Paluumatkalla saamme nähdä vilauksen siitä, mitä vuoristoalueilla tarkoittaa monsuunikausi. Edellisen illan puolentoista tunnin keskinkertainen sade on muuttanut osia tiestä puroiksi. Kun moninkertaiset, kolmisen kuukautta kestävät monsuunisateet alkavat kuukauden päästä, jäävät vuoristoalueilla sijaitsevat kylät kuten Gimdi täysin mottiin.

Loppuhuipennuksena automme hajoaa hieman ennen kun pääsemme kaupunkialueelle. Yhtäkkiä moottori savuaa ja hyppäämme autosta ulos. Kello on kuusi illalla. Yöllä vuoristossa liikkuminen on vaarallista ja pimeä laskeutuu jo seitsemän maissa illalla. Kännykkä toimii satunnaisesti mutta KUA:n sateliittipuhelimella saamme yhteyden henkilöön, joka lähettää meille vara-auton reilussa puolessa tunnissa. Onneksi pääsimme jo näin pitkälle, auton hajoaminen keskellä vuoristoteitä ja paluu pimeässä olisi ollut hermoja raastava koettelemus. Paikoilleenkaan ei olisi kovin turvallista maanvyöryjen vuoksi jäädä. 

Loppuhuipennus: automme moottori syttyi tuleen.

Loppumatka menee onneksi sutjakkaasti ja kotioven saan auki yhdeksltä illalla. Hinkkaan paksua pölykerrosta suihkussa pitkään - tiepöly tuntuu löytäneen tiensä joka ikiseen ihohuokoseen. Iltapalan jälkeen simahdan kuin saunalyhty enkä sätkähdä edes pariin yölliseen jälkijäristykseen. 

It's a Holi Day!

The day before we celebrated Holi, the festival of colors.

Water and colors, a field day for kiddos

There are several stories to the origins of Holi, from Lord Krishna coloring his fair wife's skin with colors to seem less dark skinned himself; the death of Holika; celebration of love between Krishna and Draupadi. (Disclaimer: I am not very familiar with Hinduism, my "facts" here are a result of google so I can claim no authority on the authenticity of my claims. But, as with everything, it seems there is never one truth in Nepal, so this fits with the theme :) )

Rainbow hair on Nina

Dance floor of Restaurant 1905 in Kathmandu

Holi welcomes the spring and the summer and it is celebrated in most South Asian countries. It is official holiday in Nepal. Holi in Nepal starts one week before the main day of Holi. There is a tradition of erecting a long bamboo stick (lingo) covered with pieces of different color cloths (Chir) in Bashantapur Durbar square, Kathmandu. In the eve of Holi the lingo is taken down and the Chir is burnt. The event is called Chir Haran or Holika Dahan. Holi then starts. Now, in Nepal there are only two days celebrations. It is an old celebration, dating at least to the 16th century, but most likely much, much older.

License to sprinkle (& touch)

Holi is permission to act in a way you normally wouldn't be allowed do, starting from throwing water and colors on people, drinking bhaang (or just plain old alcohol; we stuck with Royal Stag, an Indian whisky) and I guess, touching the opposite sex, otherwise a big no-no.  In Nepal, there have been attempts to curb the excessive unruliness (e.g. play with colors & water only with those who are willing to play) and based on what I read from the newspapers it has been more or less successful. At least the party I went to was relatively mild and the streets were orderly.

Moments before the madness begun at 1905

Anyway, I went to an event organized at a Restaurant called 1905. It has a big, beautiful yard that holds a Farmer's Market on Saturdays - a haven for a European craving for instance Camembert or some flavors from home. Anyway, we enter the area, the music is pounding to the extent I think I might go deaf in just a few minutes. The water sprinkler makes rainbows in the air and the sun is shining. It's still very quiet, we are among the first - of course, Finnish people always are. There's a counter where you can buy drinks so we start the day with a 12 o'clock drink. Why not, it's Holi after all! We buy a couple of bags of bright red and yellow powders and I invest in a small pouch of silver that I am sure cannot be healthy. But it's very pretty and I am soon a favorite go-to by all the children because is the anything cooler than looking like a silver alien when you are a 10 year-old? Traditionally you use natural colors for the powders (neem, turmeric, dhak etc) but commercial colors have become more and more popular. I'm pretty sure ours weren't natural but very much artificial. The problem with artificial colors is that they can cause allergies and even worse. But, no harm came our way and I am usually pretty sensitive to chemicals. All good.

Sprinkle away

You're supposed to wear white but I forgot to buy a t-shirt for the occasion. In my wardrobe there really aren't any white clothes. Even with my orange stripy shirt, a few hours later we are covered in a smashed rainbow of perfumed powders: blue, green, silver, pink, red, yellow, you name it. I am not sure if my pink Converse sneakers will ever be presentable and the red scrubbed on my forehead seems to resist all attempts to be cleaned off despite several washing attempts including, among others, face wash, facial scrub, Nivea Creme (that always removes everything), even oil. Oh well. What's a little discoloration when you're having a blast.

Danish get colored

Oh and I'd love to bring this festival to Finland as well. Not sure though how throwing water with temperatures close to zero even in the south of Finland would fit...Anyway, this has been my favorite festival so far. If you ever get a chance join for one, you really should. It's like being a kid again.

Two very colored Nordics at the end of the day

One week of series of curious incidents involving some jazz, cows and chicken feet

So I've pretty much settled into my routines in one week. What my first impressions tell me about Nepal: it is a country full of surprises. One evening you are having dinner in a bhutanese restaurant (omg, the food! Soooo good!) with a former Miss Nepal and a British anthropologist living in some remote Nepali village, discussing internationalization of higher education and the next you're in a dive bar listening to local jazz in a place that could very well be a dive bar anywhere in Brooklyn and on the way home, you realize that there is a cow happily running alongside your ride in the twisting roads of Thamel where just a few hours ago the streets were filled with pashminas, pirated North Face jackets, mandalas and trinkets of all sorts. And the next night you are singing Finnish tangos with a Finnish-British-Italian combo as the night falls in Kathmandu.

***

One week of work behind me - it's a four day week, because tomorrow is Martyr's Day, a public holiday. Of those there seem to be plenty, at least in comparison to Finland. My co-worker from Loo Niva office was sorry that during my volunteer period, there will not be that many festivals. And still, every single month, there will be public holiday of some sort. For most months, it will be two. I think I will survive this lack of festivities ;)

One thing that doesn't seize to amaze me is reading official documents (I've been more or less reading for the first week). The below paragraph is from Statistical Yearbook of Nepal from 2013.

c. Forest Resource

Another major natural resource of the country is the forest resource. It provides more than 50 percent of fodder to the livestock. Several industries in the country are based on forest products for their raw materials. The benefits and the beauty that are derived from the forest and its usefulness to maintain natural and ecological balance cannot be measured in the economic term.

I don't know about the rest of Europe but I'm pretty sure that in no official document released from any governmental body of Finland, would there be a sentence like that last sentence. The furthest we'd go would be to refer to the recreational value of forest. And even that would somehow be linked to the fact that forests make you happy, happiness is good for the economy. So it all boils down to the other kind of green stuff.

Oh, by the way, if you're interested in the contemporary history of Nepal, be sure to check out Forget Kathmandu: an Elegy for Democracy by Manjushree Thapa. The book is from 2005 and it was published just before the incidents that would lead to second democratic movement in Nepal, Jana Andolan II.  A personal account of Nepalese contemporary history, it is a very nice read and at least for me, kind of an exploration into the Nepalese psyche though historical events.

But, there are good things about Finland as well! Did you know that where ever there is a Finnish Embassy, there is a sauna? But of course. And here in Kathmandu, the embassy organizes sauna nights for Finns once a month. I am SOOOO going to go there next Monday and de-freeze my limbs and toes that are by now in a state of perma-freeze. My god, this is why I pay taxes! <3 Land of opposites: during the day, I sat in the sun and burnt my nose, at night I go to bed with two pairs of pants, three shirts, woolly socks, mittens and a hot water bottle. My phone tells me that it is around 10 degrees outside just before midnight but I swear it feels much colder. In fact, I think that I am the one at the office that wears most clothes. Me! A Finn! We dance with polar bears and take naps in the snow and I seem to be unable to take on a Nepali winter.

There are ways however. I keep the cold away with taatoo paanii, hot water that didi brings us twice a day. It sounds a little funny but is actually very nice.

What about chicken feet? The office didi (literally big sister, but used to refer in general to women about your age) prepares lunch for us every day. It has been absolutely wonderful so far. I'm really digging the food here: just the right amount of spiciness and gorgeous flavors. And by the way, it is nothing like what the Nepali restaurants in Finland serve. The food is mostly vegetarian, meat is served once a week. After the three hour planning meeting, which was held in Nepali and at which I mostly spent my time trying to catch words that were repeated often and inquiring afterwards what they were, we had some chiura, beaten rice, and chicken. As I was munching away my bit, I came across a funny bone that looked like a twig. And I realized that I was munching away on the foot part of the said chicken. And I thought, while my initial reaction was to be startled, it really is the way we should eat. If you kill an animal, use all parts of it. It was very nice, by the way.

***

Next week I move into family accommodation up to Sainbu where my office is. Truth be told, I have my doubts about it - not because of how it is or where it is but more about me being able to take in not only culture shock (I am still in the honeymoon phase, but it will come, as surely as the monsoon season) but also adjusting to living with other people in a culture that has strong community values after being my own mistress of the house for the past 6 years. It might prove just a bit too much for my non-traveller psyche all at once. But we will see. I hope everything goes smoothly. But I think it will be good for me in many ways: in understanding where I am, in learning a little bit more of Nepalese. I'm trying to learn 3 words a day. By the time I leave, if I keep this up, I should have a vocabulary of a talented two-year-old...

****

Today I visited the Boudha Stupa, the largest stupa in Nepal and one of the seven Unesco world heritage sites in the Kathmandu Valley. It is the holiest Buddhist temple outside of Tibet.

Stupa 

Prayer Wheels 

We ate lunch at one of the restaurants nearby. It had a direct view from the rooftop to the stupa. There is something meditative about watching the prayer flags dance in the wind. I don't know how long we stayed there but there was no rush. Like there is no rush anywhere in Nepal. Everything happens in its own time. And for now, that is just the way it should be for me. 

Jazzia ja lehmiä Thamelissa

Täällä on kylmä. Ihan hemmetin kylmä. Mittari näyttää yhtätoista hetki ennen puolta yötä, mutta voin vannoa, että asunnoissa on paljon kylmempää. Nukun paksun täkin alla, verkkareissa, villasukisssa ja fleece-takissa ja halaan kuumavesipulloa. Olen nimennyt sen uudeksi poikaystäväkseni, sen verran tiukasti puristan sitä rintaani vasten koko yön. Tekisi mieleni laittaa käteen vanttuut. Tämä kylmä menee ihon alle. Olisinpa ottanut mukaani lämpögeelin kylmägeelin sijasta.

Aamulla, jos on lämmintä vettä, suihkuttelen varpaita eloon tulikuumalla vedellä. Se tuntuu taivaalta. Töissä on myös kylmä. Teen töitä Loo Nivan yläkerrassa, jonka ovi on koko ajan auki ulos eikä lämmityksestä ole tietoakaan. No, ei alakerrassa sen lämpimämpää olisi. Asunnoissa ei ole tuon taivaallista tietoa lämpöeristyksestä tai lämmityksestä, ei edes niissä hienoissa, jollaisessa asun parhaillaan. Huomenna varustaudun fleecellä, villasukilla, lapasilla, pipolla, takilla, vanttuilla ja lämpökerrastolla työpäivään. Otan pihalla kiertelevän katukoiran lämmittelemään jalkoja vaikka ne ovat kuluneine turkkeineen melko pelottavia.

Onneksi toimistolla didi tuo kaksi kertaa päivässä kuumaa vettä juotavaksi. (Didi tarkoittaa kirjaimellisesti isosiskoa, mutta sitä käytetään yleisnimityksenä noin suurinpiirtein oman ikäisistä naisista. )

Ja onneksi kylmyyttä ei kestä kovin kauaa, jo maaliskuussa ilma alkaa lämmitä ja touko-kesäkuussa mittari kiipeää yli kolmeenkymmeneen. Valitan silloin aivan varmasti tuskaisesta kuumuudesta.

***

Ensimmäinen kunnon ilta Nepalissa oli juuri niin absurdi, kuin mitä siltä voi odottaa. Pimeän kujan päässä, Garden of Dreamsin muurien toisella puolella, suojassa Thamelin älämölöstä on Dechengling-niminen ravintola. Ravintola on lienee suunntattu turisteille ja hyvin toimeen tuleville nepalilaisille: piha-alue on hyvinhoidettu beer garden, sisällä sisustus on pelkistetyn eurooppalaista. Ruoka on bhutanilaista, tiibetiläistä ja nepalilaista. Tapaamme ravintolasa kaverin kaverin, muutaman vuoden takaisen Miss Nepalin ja brittiläisen antropologin, joka asuu jossain missä ties Nepalin maaseudulla tehden tutkimusta raja-alueen heimosta. Nepalilainen tuttavamme suosittelee bhutanilaista settiä ja tilaamme sen, yhdessä tiibetiläisten momojen kanssa. En muista milloin olen syönyt niin herkullista ruokaa! Erityisesti pöytään kannettu bhutanin kansallisruoka, ema datshi eli chiliä juustokastikkeessa, on ihan järkyttävän hyvää. Unohdin ottaa kuvan ateriasta, mutta tämä korjaantunee vielä. Tänne on tultava uudestaan. Maksamme ruuasta juomiseen (juon paikallisen rommijuoman ja maitoteetä) tuhannen rupiaa per nassu, noin yhdeksän euroa veroineen. 

Ravintolaillan jälkeen jatkamme samalla kokoonpanolla paikkaan nimeltä Upstairs, jossa kuulee paikallista jazzia. Noin vain olen nepalilaisessa hipster-luolassa! Jos en tietäisi, voisin kuvitella olevani missä tahansa Brooklynin rosoisessa dive barissa. Todellisuus iskee kuitenkin taksimatkalla Thamelista kohti Lalitpuria. Pimeällä kujalla vastaan jolkottelee lehmän kokoinen koira. Ei, hetki, se ON lehmä! Thamelin mutkaisilla kaduilla, siellä missä hetki sitten loistivat piraatti-Northfacen kyltit ja oven vierustat notkuivat pashminoja, jolkottelee elämäänsä varsin tyytyväisen oloinen lehmä.

***

Olen ollut Katmadussa neljä päivää ja niistän jo nyt litroittain harmaata mönjää. Osa paikallisista kulkeekin kaupungilla hengityssuojaimen kanssa. Se lienee varsin fiksua, sillä liikenne on jatkuvaa ja ohi kulkevat rekat ja bussit pölläyttävät pakoputkistaan niin mustaa savua, että olen nähnyt sellaista viimeeksi varmaankin jossain sarjakuvassa.

Päätin ottaa neuvoa paikallisista ja ostin itselleni hengityssuojaimen. Näytän Teinimutanttikilpikonnien Silppurilta. No, ehkä pelotan ei-halutun seuran sinne missä pippuri kasvaa ulkonäölläni :D

Ongelmana on myös se, ettei hengityssuojaimen kanssa voi käyttää silmälaseja, sillä ne höyrystyvät läpinäkymättömiksi. Ke garne, minkäs teet, kuten nepalilainen sanoisi.

***

Absurdiuutta Nepalissa jatkuu neljäntenä iltana kun kämppikseni Hennin ja britti Hannahin ja italialaisen Giacomon trio harjoittelee settiään meillä kotona. Yksi kappaleista on Unto Monosen Satumaa. Koska laulan, ja biisi kaipaa solistia, yhtäkkiä laulan flunssan painamalla äänellä Satumaata haitarin, klarinetin ja viulun säestyksellä Kathmandun pimenevässä illassa. 

Tervetuloa Kathmanduun, täällä voi näköjään tapahtua ihan mitä vain. 

*** 

Työtkin alkoivat vihdoin. Loo Nivan toimisto sijaitsee reilun puolen tunnin bussimatkan päässä Patanista, Bhaisepatin ja Khokanan kylän välissä, kiiveten Kathmandun laaksoa ylöspäin vuorille. 

 Loo Nivan toimisto

Näkymä kohti Kathmandua Loo Nivan katolta

Toimistolla työskentelee yhdeksän henkilöä -- kahden päivän jälkeen en vieläkään muista kaikkia nimiä. Nolottaa, mutta yritän parhaani. Nimimuisti ei vaan koskaan ole ollut vahvuuteni. Minut on otettu varsin lämpimästi vastaan. Työkaverit toimistolla kantavat huolta onko kaikki hyvin, onko työpisteeni mukava, mitä pidän ruuasta, pääsitkö kotiin hyvin bussilla. Didi valmistaa meille ruuan päivittäin 50 rupian (n. 40 cent) hinnalla. Sekin on järkyttävän hyvää. 

Vapaaehtoisten perehdyttämisestä Loo Nivassa vastaava Nabin valittelee, ettei vapaaehtoisaikanani ole kovin paljon juhlapyhiä. Siitä huolimatta kalenterissani seisoo vähintään yksi arkivapaa joka ikinen kuukausi. Yleensä niitä on kaksi. Ehkä selviän tästä koettelemuksesta.

Tänään istuin kolme tuntia suunnittelukokouksessa, joka pidettiin nepaliksi. Käytin aikani bongatakseni sanoja, jotka tunnistaisin puheenvirrasta. Sain kiinni kahdesta: argoo (seuraava) ja kuraa (asia). Narendra opetttaa kolmannen sanan 'sika' (miten ikinä se sitten translitteroidaankaan). Sana on newaria/nepal-bhasaa, ei nepalia, ja tarkoittaa 'hyvin' (very). Jos opin kolme sanaa päivässä, vapaaehtoisperiodin lopussa osaan 450 sanaa, eli saman verran kuin etevä kaksivuotias. Hiphurraa.