perjantai 16. tammikuuta 2015

Vahingossa juuri oikeaan aikaan

(Prologi: sitä on kuulkaas ihminen varsin kirjallisesti tuottava kun on maannut sängyn pohjalla muutaman päivän ja sillä välin tutustunut päivätelevision masentavaan tarjontaan. Nytkin voisin katsoa ostoskanavaa, laihduttamista, laiduttamista, sisustamista, sisustamista ja ruuan laittoa. En halua edes tietää mikä on Nelosen deittikamera. Tilanne on vakava kun kirjoitan ihan asiaa.)

Vuosi 2015 on kehitysyhteistyön kannalta tärkeä vuosi. Se on vuosi, jonka Euroopan Unioni on nimennyt kehitysyhteistön teemavuodeksi vuodelle 2015. Ja se on vuosi, jolloin Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhattavoitteiden määräaika päättyy. Syksyllä päätetään uusista globaaleista kestävän kehityksen tavoitteista (ns. post-2015 keskustelut).
 
Siksipä on jotenkin ironista, että niin EU kuin Suomikin ovat leikanneet vuoden 2014 aikana kehitysyhteistyöbudjettejaan. Vaikka EU:n teemavuosi on sinänsä hieno asia, eivät teemavuodet korvaa tekoja.

No, kortensa voi kantaa kekoon monella tavalla. Kuten SYLin kehitysyhteistyöblogissa kehotetaan: "Tulevaisuus on meidän kaikkien, ja myös sinä voit toimia paremman maailman puolesta. Jokaisella äänellä on merkitystä. Teemavuosi tarjoaa vaikuttamiseen yksinkertaisen reseptin: 1. Ota osaa kansallisesti ja kansainvälisesti käytävään keskusteluun kehitysyhteistyöstä. 2. Osallistu kehitysyhteistyötä tekevän organisaation toimintaan. 3. Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi kehitysyhteistyöhankkeeseen."

Niin että check vaan! Reheellisyyden nimissä ihan vahingossa sen kunniaksi minäkin laukkuni pakkasin juuri tänä vuonna, vaikka olinkin tietoinen ko. merkkipaaluista :)

(kertauksen uhallakin) Vuosituhannen alussa asetettuja YK:n tavoitteita on kahdeksan:
  1. Äärimmäisen nälän ja köyhyyden poistaminen 
    • alle dollarilla päivässä elävien ihmisten määrän puolittaminen vuosina 1990-2015
    • työllisyyden parantaminen, mukaan lukien naiset ja nuoret
    • nälkäänäkevien ihmisten määrän puolittaminen vuosien 1990-2015 aikana
  2. Peruskoulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille 
    • peruskoulutusmahdollisuuksien takaaminen kaikille maailman lapsille sukupuolesta riippumatta vuoteen 2015 mennessä
  3. Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen
    • sukupuolten eriarvoisuuden poistaminen perus- ja toisen asteenkoulutuksessa mieluiten vuoteen 2005 mennessä, ja kaikilla tasoillavuoteen 2015 mennessä
  4. Lapsikuolleisuuden vähentäminen
    • alle viisivuotiaiden kuolleisuuden vähentäminen kolmannekseen vuoden 1990 tasosta
  5. Odottavien äitien terveydentilan parantaminen
    • odottavien äitien kuolleisuuden vähentäminen neljännekseen vuoden 1990 tasosta
    • maailmanlaajuiset mahdollisuudet perhesuunnitteluun (esimerkiksi ehkäisy)
  6. Hiv/aids:in, malarian sekä muiden tautien vastainen taistelu
    • HIV:n, malarian ja muiden tartuntatautien leviämisen pysäyttäminen ja tartuntojen kääntäminen laskuun vuoteen 2015 mennessä
    • maailmanlaajuinen mahdollisuus hoidon saamiseen HIV/AIDS -potilaille vuoteen 2010 mennessä
  7. Ympäristön kestävän kehityksen varmistaminen
  8. Luoda globaali kumppanuus kehitykselle
Ulkoministeriö julkaisi eilen tiedotteen teettämästään kyselystä suomalaisten käsityksestä maailman köhyydestä. Se on paljon synkempi kuin todellisuus. Esimerkiksi 3/4 uskoo, että köyhyys on lisääntynyt maailmassa vuoden 1990 jälkeen. Todellisuudessa köyhien osuus maailman väestöstä on puolittunut ja lukumäärä laskenut 700 miljoonalla viimeisten 25 vuoden aikana. Mietin, missäköhän määrin todellisuutta selkeästi negatiivisemmat käsitykset vaikuttavat esimerkiksi kehitysyhteistyön koetuun oikeutukseen?

Vuosituhattavoitteita ei tulla kokonaisuudessaan saavuttamaan, mutta se ei tarkoita, etteikö edistystä olisi tapahtunut, ja ihan merkittävääkin sellaista. Itseasiassa, tavoitteet köyhyyden puolittamisesta, puhtaan veden saatavuuden parantamisesta on saavutettu ja slummeissa asuvien elinolosuhteiden parantamisesta on jo saavutettu. Sukupuolten välinen epätasa-arvo peruskoulun aloittamisessa on kaventunut: nykyään yhtä monet tytöt kuin pojat aloittavat peruskoulun. Vuosituhattavoitteiden vuoden 2014 seurantaraportin mukaan monet vielä saavuttamattomista tavoitteista on mahdollista saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Mikäli hyvä kehityssuunta jatkuu, voivat esimerkiksi malariaan, tuberkuloosin ja HIV:n hoitamiseen sekä nälkään liittyvät tavoitteet olla saavutettavissa. Myös lapsikuolleisuus on puolittunut, samoin äitiyskuolemat. 90 prosenttia kehittyvien maiden lapsista aloittaa peruskoulun. Edistystä nämäkin, vaikkei asetettuun tavoitteeseen täysin päästäkään.

Innokkaimmat voivat tutustua vuoden 2014 vuosituhattavoitteiden seurantaraportiin täältä.

Kehitysyhteistyön kysymykset ovat olleet pitkään lähellä sydäntäni, vaikka kädet mullassa konkretia siitä onkin puuttunut. Muistan ensimmäisen viikon New Yorkissa YK-edustustossa lueskelemassa vanhoja kehitysyhteistyön alalle liittyviä raportteja yömyöhään, ei siksi että olisi pitänyt vaan siksi etten malttanut lopettaa. Muistan ruokaturvakriisiin keskittyvät kokoukset, kestävän kehityksen toimikunnan kokoukset, vuoden 2008 Sichuanin maanjäristyksen ja Myanmarin sykloni Nargiksen aiheuttamat tuhot siltä kesältä. Vaikka erityisesti humanitaarisia kriisejä koskevat tapahtumat olivat surullisia, prosessi tuskastuttavan hidasta, tilassa liian paljon kauniita sanoja ja liian vähän tekoja on silti myönnettävä, että pitkällä tähtäimellä paljon on myös saatu aikaan. Ja se ei missään nimessä ole merkityksetöntä. Iso laiva etenee hitaasti mutta varmasti. Kvartaaliyhteiskunnassa se vain helposti unohtuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti